Olet lämpimästi tervetullut sivuilleni. Yritän näillä sivuilla kuvailla hieman vuoden 2009 menemisiä ja tulemisia. Koska olen ns. kesän lapsi, painottuu sivujen sisältökin enemmän kesään ja syksyyn. Sivutuotteena on toki otteita keväästä ja mahdollisesti talvestakin, mutta pääosa vuodenajoista painottuu noihin kahteen ensimmäiseen.
Oikealla olevasta kuvasta voi hyvinkin päätellä, että olen ns perhosfani. Muutamia vuosia sitten näet kiinnostuin valokuvauksesta oikein tosissani ja sitä myöten myös perhosista. Olettaa sopii että perhoset tulevat hallitsemaan näitä sivuja ylenpalttisesti, mutta toki elämääni kuuluu paljon muutakin kuvauksellista.
Harrastuksiakin on tähän ikään ehtinyt jo siunaantua sievä nippu, joista viimeisimpänä keilailu. Se vie tällä hetkellä miestä kuin tuuli roskia. Lisäksi harrastan musiikkia lähinnä soittamisen muodossa ja pieniä reissujakin sen myötä olen saanut tehdä lähipiirissä. Kirjoittaminen, runoilu ja muu sanallinen ilmaisu on myös ominta minääni sekä tietenkin Lapin matkailu ruska-aikaan. Koen olevani luontoihminen ja pidän luonnossa liikkumisesta vaikka vaimoni minua nimittääkin enempi sohvaperunaksi tai paremminkinkin ehkä tietokoneluumuksi (se ei ole vaan vielä keksinyt tuota nimitystä.)